Tuntuu siltä, että meillä on enemmän aihetta murheisiin, kuin aihetta iloon. Tai sitten minulla ei vain ole niin isoja murheita, että minulla on aikaa murehtia pieniä asioita...ja useaan kertaan.
Tämän aamun murheet johtuivat pääasiassa siitä, että mun juna oli myöhässä, ja tietenkin oli ensimmäinen oikea koulupäivä. Lisäksi, mulla ei vieläkään ole paikallista puhelinliittymää, ja kun tiesin, etten ehdi siihen bussiin, mitä olin kaavaillut, oli mulla entistä enemmän aihetta murheeseen. Kaiken lisäksi mä en ollut varma, missä luokassa mun tunnit on. Junamatkakin kesti ja kesti, ja siinä oli jokaisen minuutin aikana rutkasti aikaa murehtia sitä tilannetta, enkä mä voinut tehdä asialle mitään!
Miten tämä kaikki murehtiminen sitten päättyi? Sain tekstiviestin seuraavista bussivuoroista, olin ehkä viisi minuuttia myöhässä koulusta ja missasin varmaan vaan opettajan esittelyn. Kaiken lisäksi luokkakaveri tarjosi autokyydin kotiin, joten mun ei enää tarvinnut murehtia julkisen liikenteen takkuilua ja kaiken lisäksi oli ihan mukavaa jutella...välillä jopa omalla äidinkielellä, vaikka sekin tuntu jotenkin oudolta ja hassulta.
Seuraava murheen aihe on hammaslääkäriaika, joka mulla on tänään. Osaakohan ne nyt siellä englantia kuitenkaan? Ottaakohan ne lopulta irti väärän hampaan ja paljonkohan tämä lysti maksaa? Onneksi tässä on vielä kolmisen tuntia aikaa murehtia, ja kehitellä vielä lisää jotakin, mistä voisi olla huolissaan!
