Dream Big

Itselläni on aina ollut unelmia, jotain mitä toivoa. Minulla niitä on ollut useita, ja niitä on tullut ja mennyt. Pienenä ne unelmat olivat tietenkin eriluokkaa kuin nykyään. Vai olivatko sittenkään? Ala-asteellahan jo unelmoin siitä, että muutan Italiaan. Unelma on säilynyt mielessäni vuodesta toiseen, yläasteella maa oli Kanada ja lukiossa Espanja. Nyt sillä ei ole enää niin väliä, täytyy vain odottaa hetki ja katsoa, mihin lopulta päädyn. Sitä ennen on kuitenkin vielä monta unelmaa, jotka on toteutettava ainakin osittain, jotkut kokonaan Suomessa.

Millaista olisi elämä ilman unelmia? Ehkä silloin eläisi enemmän hetkessä. Onkohan maailmassa ketään, kenellä ei ole yhtään unelmaa? Ainahan voi toivoa parempaa ja aina kysytään, mitä muuttaisit elämässäsi tai itsessäsi jos pystyisit. Miksi? Miksi ei voi muka koskaan olla täysin tyytyväinen? Olenkin sitä mieltä, että jokaisella on unelmia, ja kuuluukin olla. Tai voiko olla mahdollista, että joku on niin kiireinen, ettei ole aikaa unelmille? Tästä voisi tehdä tutkimuksen.


Aina on aikaa unelmille.


Tässä musiikkivideo, joka kannustaa unelmoimaan. Itse kuuntelen kyseistä kappaletta aina surun synkimpinä hetkinä tai muuten vain jos motivaatio ja inspiraatio kaikkeen on hukassa. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan nimenomaan olen lähdössä viikonloppuna toteuttamaan unelmaani mukanani muistiinpanovälineet ja vesipullo!

Elämää aarrearkussa

Elämään olemme kaikki tulleet sattumalta juuri sellaisina kuin olemme. Mitään sen kummempaa tarkoitusta meillä kenelläkään ei ole. Ei ole ennalta päätetty, kenestä tulee mitäkin. Tai vaikka olisikin, ei tie ole välttämättä suoraa moottoritietä koko matkalta, jos on ollenkaan. Ja miksi pitäisi olla "jotakin"? Kukaan ei saisi sanoa, ettei ole mitään. Me ollaan kaikki, jos ei muuta, niin samanarvoisia ihmisiä.

Voisiko homman kääntää päälaelleen? Miksi täytyy kysyä, mitä minä olen maailmalle, kun voisi kysyä, mitä maailma on minulle? Tuntuu varmaan helpommalta se, että voisi itse tähdätä olemaan jotakin, mitä ei ole, kuin ajatella hetki ja löytää merkityksellisiä asioita, jotka ovat jo olemassa. Ihmisellä on taipumus toivoa aina parempaa, ja olla tyytymätön sen hetkiseen tilanteeseen.

Omalla kohdallani moni asia on vain tapahtunut ja olen vähän sattumalta joutunut erinäköisiin tilanteisiin ja paikkoihin. Välillä tuntuu, että kaikki on ollut sattumaa. Kaikenkaikkiaan paljon on tapahtunut ja asiat ovat sujuneet melkoisen mallikkaasti. Ainakin olen selvinnyt.

Mitä maailma on minulle? Maailma on minulle aarrearkku, joka ei kuitenkaan ole aivan täynnä kultaa, mutta on siellä sitäkin. Se on niin suuri, etten tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään. Salaisuuksia. Enkä tule koskaan näkemään kaikkea, mutta haluan kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon. En tiedä mitä etsin, mutta haluan löytää. Tahdon saada lisää kokemuksia ja muistoja.





Sohvi

Maailma on pölyä

Kysymällä oppii ja tyhmiä kysymyksiä ei ole. Nämä ovat jokaisen tuntemia lausahduksia, tai ainakin näitä kuulee hyvin usein käytettävän. Pakko niiden on siis olla totta.

Itse kyselen paljon. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät sen varsin hyvin. Ehkä jopa muistavat sen, mistä otsikko tulee... Kysyminen on tapa oppia. Opettaja ei ehkä osaa suoraan antaa opetettavalle kaikkea hänen haluamaansa tietoa. Tai opetettavalle voi tulla mieleen lisäkysymyksiä. Onkin suunnattoman typerää tällaisessa tilanteessa vain pitää suu kiinni. Jos on samassa tilassa itseään osaavamman henkilön kanssa, niin silloinhan tulisi ottaa kaikki hyödyllinen irti tästä. Kehotetaanhan koulussakin esittämään kysymyksiä vieraille, jotka tulevat asiaansa esittämään ja kertomaan.

Kysyminen on myös tapa aloittaa keskustelu. Varmaankin se yleisin tapa. Äidiltä nyt ei joka kerta tarvitse kysyä aluksi, että miten menee, vaan voi mennä suoraan asiaan, sillä mitä luultavimmin olin soittanut hänelle edellisen puhelun korkeintaan 24 tuntia sitten. Yleensä keskustelut ystävien ja sukulaisten kanssa aloitetaan kuitenkin jonkinlaisella kysymyksellä, automaattisesti. Siitä on helppo lähteä liikkeelle.

Kysymällä osoittaa tahtomattaankin arvostusta ja kiinnostusta. Eihän kukaan kysyisi, jos tietäisi jo vastauksen tai toisen mielipiteen. Itse olen ainakin iloinen, jos minulta kysytään jotain. Se on merkki siitä, että minä tiedän jotain, mitä kysyjä ei tiedä ja minulla on merkitystä (tai ainakin vastauksellani, ehkä). Oli kyse sitten mielipiteistä, neuvoista tai mistä vain. Ja olenhan itsekin sen tiedon joskus jostakin oppinut, niin miksi sitä en kertoisi.(Jos siis osaan vastata ja tiedän.) Tietoa voisi kuvata rahalla, joka on pankissa. Sinä itse olet se pankki. Ahneuksissaan rahaa kerää ja kerää, muttei ikinä käytä mihinkään. Voittaako siinä yhtään mitään?

Lähivuosina fysiikan tunnilla puhuttiin pölystä. Siis siitä, että sitä on kaikkialla ja tulee kaikkialta. Itse esitin sitten kysymykseni viisaalle opettajalle, se kuului näin: "Onko tämä koko maailma sitten pölyä?". "Tavallaan", oli opettajan vastaus. Parempi siis ajatella kuten Piisamirotta, eli kaikki on yhdentekevää ja ettei siivoaminen mitään auta.





"Tärkein asia on olla lopettamatta kyselemistä"
-Albert Einstein






-Sohvi